Yksi Lappi (text in Finnish)

Metsät ovat vihreämpiä kuin odotin, vihreämpiä ja täydellisempiä. Miten tällainen maa, joka on lumen peittämä puolet vuodesta, pystyy imemään itsensä muutamassa kuukaudessa niin täyteen kosteutta, elämää? Elämää, joka usein näyttää olevan haavoittuva, altis houkutuksille, herkkä sairauksille. Elämää, jota uhkaa kuolema.

Näin ihmettelin kirjassani Achter de rug van God (Jumalan selän takana), kun saavuin vuonna 2013 Posiolle, jossa tarkoitukseni oli työskennellä yhdeksän kuukautta terveyskeskuslääkärinä. Kohtuullisen lyhyt, eksoottinen kokemus antoi kuitenkin niin paljon, että sen jälkeen päädyin jatkamaan töitä Lapissa ja tähän asti olen työskentelyt Lapin Keskussairaalan keuhko-osastolla.

Lapissa on enemmän löydettävää kuin etsittävää, kirjoitin kirjassani. Maisemista, vuodenajan vaihteluista, ja Lapin ihmisistä löysin inspiraation kahteen kirjaani, romaaniin Zwarte ogen (Mustat silmät) ja ei-fiktiiviseen romaaniin Achter de rug van God.

Lääkäri-kirjailija-kombinaatio on toiminut minulla hyvin. Työkavereiden lisäksi on koko ajan tekemisissä kaikenlaisten ihmisten kanssa. Rakastan ihmisiä, ja rakastan erityisesti potilaitani. Hyvän lääketieteellisen hoidon lisäksi on tärkeää antaa rakkautta ja ymmärrystä eteenpäin. Kun potilas sairastaa syöpää, joutuu miettimään myös kuolemaa. Kuolemanpelko on luonnollista. Kun kuolema lähestyy, pitää yrittää löytää rauhaa ajatuksesta, että kaikki on hyvin. Potilaan kuolema voi olla vaikea myös lääkärille, koska hoidon keskeisin tavoite on yleensä potilaan hengissä pitäminen.

Keuhkosairaudet ovat muutakin kuin pelkkää syöpää. Astma, infektiot, uniapnea. Elintavat ovat nykypäivänä ratkaisevia terveyden kannalta, myös keuhkosairauksissa. Ylipaino, tupakointi, ja vähäinen liikunta.

Eräs siivoja tuli vastaanotolleni terveyskeskuslääkärin lähetteellä, jossa luki ‘potilas tupakoi, eikä pysty lopettamaan.’ Kävi kuitenkin ilmi, että hän oli jättänyt tupakan pois kuukausi ennen poliklinikalle tuloa.
‘Ei edes ollut vaikeaa,’ hän totesi. ‘Ysköksessä oli kerran verta, ja mietin, että tulevaisuudessa saatan joutua aloittamaan happihoidon. Joutuisin raahaamaan happipulloa rollaattorin kanssa. Silloin lopetin, ja kollega lopetti pian sen jälkeen, ja kolmaskin suunnittelee tupakoinnin lopettamista.’

Kun potilas onnistuu tekemään elintapamuutoksia, jättämään tupakoinnin, on vaikea olla rakastamatta häntä. Sama kun uniapneapotilas pystyy laihduttamaan. Toinen ihminen kasvaa horisontaalisesti helpommin kuin toinen, mutta lopuksi lihavuudessa on melkein aina energian saannin ja kulutuksen epäsuhta. Ylipaino on siis periaatteessa yksikertainen juttu, mutta käytännössä painonhallinta on usein todella vaikeaa. Jos potilaalla on terveydentilaan vaikuttavaa ylipainoa, ei voi lääkärinä vain sanoa ‘sinun pitäisi laihduttaa’. Sanoista ei usein ole mitään apua, henkilö vain loukkaantuu. Sen sijaan pitäisi motivoida ja antaa tukea. Tämä on helppo sanoa, mutta vaikea toteuttaa. Motivaatio on kuin kulta. Sitä voi etsiä ja kaivaa miten haluaa, mutta motivaatiota ei aina löydy. Sen lisäksi tarvitaan kärsivällisyyttä ja sisua.

Juuri sitä pidän Lapin (ja ehkä maailman) tämän hetken suurimpana ongelmana. Joskus tuntuu siltä, että ihmiset ovat käyneet epätoivoisiksi, koska etsimistä huolimatta kultaa ei ole löydetty. Nykypäivänä halutaan nopeasti tuloksia. Metsä myydään kiinalaisille, Rovaniemen keskusta rakennetaan täyteen kerrostaloja ja maisemallisesti kauneimmat paikat raivataan esimerkiksi kylpylähotellin tieltä, koska sillä tavoitellaan nopeasti paljon rahaa. Vasta jälkikäteen näemme, että hieno maisema on tuhoutunut.

On joskus hyvä muistaa, että maailmassa on vain yksi Lappi, josta on syytä olla ylpeä ja tyytyväinen, vaikka elämä ei muuten olisi aina helppoa. Kultaa etsiessä pitäisi kaivaa maltilla. Kultaa löytyy lopuksi, ja voi olla, että se oli juuri meidän edessämme loistamassa auringossa. Emme vain huomanneet, että kimallus oli kultaa.

Neljän vuoden jälkeen minun elämäni kulkee eteenpäin. Vaimoni Eevan kanssa käyn syksyllä Lontoossa trooppisten tautien kurssilla, ja sen jälkeen työskentelemme todennäköisesti jonkin aika lääkäreinä Malawissa Afrikassa ennen kuin erikoistumiskoulutuksemme viimeinen vaihe alkaa Turussa. Sen jälkeen toivomme kuitenkin palaavamme Lappiin.

(kirjoitus julkaistiin Lapin Kansa-lehdessä 7.9.2018)

Share on your network:
Share

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.